lauantai 5. lokakuuta 2013

Tehdään itse yksinkertainen ULA-radio


Useimmat lukijat muistavat varmasti Osmo A. Wiion ja Unto V. Somerikon radiokirjat, ja niissä olleiden ohjeiden mukaan rakennetut pienet radiot. Tasku-Matti, Transflex jne. Eräänä iltana "taskuradiot ja transistorit" kirjaa lukiessani aloin miettimään miten nykyisin toimisi pieni kaksi tai kolme transistorinen vastaanotin FM-radioasemien kuuntelussa.

Aloitin etsintätyöt nykyaikaisesti internetissä, ja löysinkin vähällä vaivalla useamman ensialkuun hyvältä vaikuttavan kytkennän. Valitettavasti ensimmäiset kokeilut eivät olleet erityisen lupaavia, ja jätin homman sikseen muutamaksi kuukaudeksi. Täysin sattumalta löysin Peter Parkerin (VK3YE ei hämähäkkimies) sivuston ja youtube videot. Viimeinkin etsimäni yksinkertainen, helposti rakennettava ja toimiva kytkentä löytyi. Kaksi transistoria ja yksi muuntaja kuulokekuunteluun. Äänenvoimakkuus on varsin riittävä esitetyllä kytkennällä, mutta äänitaajuuspuoltahan voisi helposti laajentaa jälkikäteen.

Super-regeneratiivinen ilmaisin toimii erityisen hyvin laajakaistaisten lähetteiden vastaanotossa, ja on siten hyvin soveltuva nykyisten yleisradiolähetysten kuunteluun. Ainoa ongelma on itse asiassa lähetteissä. Etenkin kaupalliset musiikkia soittavat asemat kompressoivat äänen todella "lyttyyn", jonka jälkeen ajavat lähetteensä eetteriin maksimi deviaatiolla. Tämä aiheuttaa säröytymistä tämän tyyppisessä vastaanottimessa. Sen sijaan puhelähetykset toimivat hyvin, ja ääni on puhdas sekä miellyttävä kuunnella.

Kytkentäkaavio.
Komponenttivalinnat eivät virityspiiriä lukuunottamatta ole erityisen kriittisiä, kunhan pysytään noin 20% päässä esitetyistä arvoista. Virityspiirin kela on noin viisi tai kuusi kierrosta tinattua kuparilankaa 6mm halkaisijalla ja virityskondensaattori on minun yksilössäni 2-22pF trimmeri, sillä tein radioni vain yhden aseman kuunteluun. Kelan kanssahan joutuu aina vähän kokeilemaan, jotta halutut asemat löytyvät. Mikäli radion tekee vain yhden aseman kuuntelemiseen, voi oikeastaan kaikkia komponenttiarvoja yrittää viilata kohdalleen juuri tämän kyseisen aseman vastaanottamiseksi.

Kokeilin myös rf-esivahvistinta, mutta en saanut aikaan merkittävää parannusta radion suorituskykyyn. Tämä saattaa johtua siitä, että asun verrattain lähellä kaikkia tämän seudun lähettimiä. Mittalaitteilla ero olisi varmasti ollut havaittavissa. Ainoa välitön etu jonka esivahvistimella saavutin, oli se ettei ilmaisimen oskilointi päässyt antenniin asti. Tämä on itse asiassa tärkeää, sillä kuten aikoinaan regeneratiiviset AM-radiot, myös tämä super-regeneratiivinen vastaanotin on oskiloiva ja voi aiheuttaa häiriöitä naapureille. Tein jokamiehen testejä näiden häiriöiden osalta, ja ilman esivahvistinta häiriö oli kuultavissa noin 3-4 metrin päähän, mutta ei enää viereiseen huoneeseen. Esivahvistimella tämä  matka karkeasti puolittui. Merkittävää on myös huolehtia siitä, että radio on koteloitu asiallisesti metalliseen koteloon.

Radio koekytkentälevyllä.
Vastaanottimen käyttö ei ole varsinaisesti kovin suoraviivaista. Säätöjä on virityskondensaattorin lisäksi kolme, ja mikäli äänenvoimakkuussäädin lisätään, niin säädettävää onkin jo viiden akselin päässä. Tämä lähentelee ensimmäisten regeneratiivisten radioiden säädinmäärää. Miten tämä radiojuttu sai kuluttajat innostumaan, ei ole minulle koskaan selvinnyt. Ohjelma oli varmasti jo hyvän matkaa puolivälissä ennenkuin radio oli viritetty kohdalleen. Niin tosiaan, tämä radio… Kaikki trimmerit (tai potentiometrit) voi aluksi asettaa keskelle, ja etsiä kondensaattorilla jonkin aseman kuuluville. Kun asema kuuluu, säädä VR1 siten, että asema kuuluu juuri ja juuri. Nyt kääntele VR2 sekä VR3 säätimiä, ja yritä saavuttaa mahdollisimman hyvä äänenlaatu ja voimakas ääni niin pienillä häiriöillä kuin mahdollista. Nyt uusien asemien etsiminen on helpompaa, ja etenkin VR2 ja VR3 säätimet eivät suuria muutoksia kaipaa asemalta toiselle siirryttäessä.

Mitä tällaisesta askartelusta sitten jäi käteen? Aika on vääjäämättä ajanut ohi ei ainoastaan taskuradioiden, vaan ylipäänsä itse tehtyjen radioiden. Ja samalla muut mediat ovat ajamassa ohi radion, joka on muuttumassa yhä enemmän elämän taustahälyksi supermarketeissa ja linja-autoissa. Ei ole kuitenkaan mitään syytä miksi oman radion rakentaminen ei olisi hauskaa ja hyödyllistä. Minä rakensin ensimmäisen ula-vastaanottimeni 12-vuotiaana, noin kaksikymmentä vuotta sitten. Kun sain radion valmiiksi, en kuunnellut sitä, vaan tuijotin kuulokkeet korvilla ihmetellen miten se komponenttiläjä muka voi toimia. En ollut uskoa silmiäni, saati korviani. Ja tämä sama ihmetys ja innostus löytyy edelleen kun tuijotan koekytkentälevyllä olevaa epämääräistä viritelmää. Yksin tämä tunne riittää perusteluksi ainakin minulle jälleen uuteen radioprojektiin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti