torstai 17. lokakuuta 2013

Metsämiesten radiosuosikki (Osa 2.)

Kuulokeliittimen vaihtamisesta

Eräs lukija kyseli sähköpostilla miten kyseisen radion kuulokeliitin vaihdetaan, joten tässä pieni ohjeen tapainen. Homma on oikeasti työläs, vaikeahko ja vaatii ehdottomasti oikeanlaiset työkalut. Jos yhtään epäröit omaa osaamistasi, hommaan ei kannata ryhtyä.

Työkaluvaatimukset ovat riittävän pieni juotin, 1,2mm kärki oli mielestäni liian suuri, joten kaikki alle 1mm on varmasti riittävän pientä. Lisäksi tietysti tarvitaan ainakin sopivia pieniä ruuvimeisseleitä, tinaimuri tai imunauhaa sekä pienet sivuleikkurit. Piitahnaa kannattaa myös varata, sillä on varmaa että päätetransistorin tahnat tulee sotkettua käsiin. Pitkät hermot, rauhallisuus sekä riittävä aika kannattaa myös varata käyttöön.

Radion koneistoa taustalevy poistettuna.
Homma alkaa - kuten kaikki muutkin huollot - laitteen purkamisella. Kun radiosta irroittaa akun, löytyy takaa neljä ruuvia joiden avaamisen jälkeen radio aukeaa kahteen osaan (yksi ruuvi voi olla tarran alla). Tämän jälkeen liittimen sisältävä piirilevy pitää irroittaa taustalevystä. Tässä on kolme ruuvia, joista yksi on päätetransistorin kiinnitysruuvi. Kun takalevy on irti, nähdään jo liittimen kolme juotospistettä. Harmillisesti yksi on etupaneelin alla, joten se etulevy (tai radion päällähän se oikeasti on) pitää myös irroittaa. Tätä varten tulee ensin irroittaa potentiometrin nuppi, sekä mutteri.

Kuvassa ledille tuleva lattakaapeli sekä pari avattavaa ruuvia.
Lisäksi ledille menevä lattakaapeli tulee juottaa irti ja avata ruuvit kyseisen levyn molemmilta puolin. Viimeisenä täytyy vielä irroittaa antenniliittimen molemmat juotokset. Nyt tämän paneelin pitäisi lähteä irti. Huh!

Liitin irroitettuna.
Pääsemme siis itse liittimen vaihtoon, joka ei sinällään poikkea lainkaan mistä tahansa muusta komponentin vaihtamisesta. Kuvasta kuitenkin huomaa kuinka paljon SMD-tavaraa liittimen ympärillä on.

Tätä varten tarvitaan ehdottomasti riittävän pieni juotin. Isolla mohlolla rikkoo taatusti jotain ylimääräistäkin. Lisäksi juottimessa on hyvä olla riittävästi tehoa, sillä maakontaktin irroittaminen vaatii lämpöä enemmän ja nopeammin. Pienitehoisella juottimella vain polttaa ympäristön.

Sopivan liittimen löytäminen voi teettää vielä lisää töitä. Varaosia on, mutta sopivan löytäminen on ainakin vähän myös säkää. Varaosaradio on taas kova sana.

Radion kasaaminen on oikeastaan sama kuin purkaminen, mutta päin vastaisessa järjestyksessä. Huolellisuutta tulee noudattaa, ja piitahnaa laittaa vähän (oikeasti vähän) päätetransistoriin. Samalla on hyvä takistaa että antenniliitin on kunnossa, potikka puhdas ja radio muutenkin käyttövalmiina. Ei tällaista purkutyötä viitsi jatkuvasti tehdä.

Iso vaiva, mutta mukavampi käyttää kun audio ei pätki jatkuvasti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti