lauantai 29. syyskuuta 2012

ASA 697 kunnostous (osa 1.)

On jo korkea aikakin päästä harrastamaan, ja mikä olisikaan parempi kohde kuin suosikkiradioni Asa 697. Asan viimeinen vain AM-vastaanottoon kykenevä kone ajalta juuri ennen ULA-lähetysten alkua maassamme. Tämä radio olisi mielestäni erittäin hyvin soveltuva kohde aloittelevalle radioharrastajalle. Selkeä, verrattain yksinkertainen ja varsin yleinen (ei keräilyharvinaisuus). Lisäksi huolto- sekä kunnostustöitä helpottaa tietenkin suuresti myös se, ettei radion konehuonetta ole pakattu tupaten täyteen, vaan osat ovat selkeästi nähtävillä ja niihin pääsee helposti käsiksi. Tämä on tietenkin suhteellinen käsite, mutta verrattuna vaikkapa joihinkin Philips:n radioihin tai Asan myöhäisempiin malleihin. Kytkentäkaaviota ei ole tällä tyyppinumerolla, mutta malli 597 on kytkennältään täysin vastaava, eroa on vain lyhytaaltoalueen leveydessä.

Tämä minun yksilöni on erittäin siistissä kunnossa ulkoisesti, ja se olikin yksin suurin syy radion hankinnalle. Luonnollisesti radion sisällä tilanne on toinen. Ilmeisesti radio on ollut säilytyksessä vaatehuoneessa tai muussa erittäin pölyisessä paikassa. Näin pölyistä laitetta ei nimittäin ole ihan hetkeen tullut vastaan. Muutama pölypallo piti ottaa pois ennen valokuvaamista, mutten koneistoa ei olisi kuvissa juurikaan näkynyt. Ilokseni huomasin parin putken olevan vielä alkuperäisiä, joten vaikka ne mahdollisesti pitäisi vaihtaa, saan viimeinkin tehtyä toisinnon "Asa takuu" paperinauhoista putkien ympärille. Miten sitä sanottiinkaan... yksityiskohdat luovat illuusion.

Pölynimurilla päästiin toki suurimmista pölypalloista eroon, mutta jonkin verran tuo on tarttunut vuosien saatossa kiinni. Täytyy yrittää seuraavaksi paineilmalla suihistella paikkoja puhtaaksi. Ongelma on nimittäin siinä, että kaikki pöly olisi mukavaa saada pois ennen kuin aloittaa tekemään mitään muuta. Aivastellessa ei nimittäin käden tarkkuus ole paras mahdollinen...

Pieniä havaintoja toki tein radiota tutkiessani. Tämä on joskus ollut huoltopöydällä, sillä tyypillisesti joitain ruuveja puuttuu koneistosta. Esimerkiksi yksi koneiston kiinnitysruuvi. Huomasin myös toisen ison elektrolyyttikondensaattorin olevan korjaajan jäljiltä. Ihan siististi laitettu, mutta selkeästi huomaa ettei alkuperäisestä osasta ole kysymys. Kunhan pääsen lähemmin asiaa tutkimaan, selvinnee varmasti jotain myös korjauksen ajankohdasta. Villisti voisin veikata, että kondensaattori on kapasitanssiltaan isompi kuin alkuperäinen. Tällä on pyritty vähentämään puoliaaltotasasuuntauksesta aiheutuvaa hurinaa. Mutta tästä lisää lähitulevaisuudessa. Muitakin tyypillisiä vikoja löytyi, kuten katkennut virityskoneiston naru sekä rapeaksi rispaantunut ja käpristynyt verkkojohto.

1 kommentti :

  1. Laitoin samanlaiseen radioon virityssilmän entinen oli rikki.Myös vaihdoin melkein kaikki konkat ja se pelasi hyvin ei enää hurinoita.

    VastaaPoista